Aki Karkulahti

Verkostoituva ongelmanratkaisija

Välittäminen on menestyksen tae

Olen Aki Karkulahti, kiinnostunut ihmisistä, tarinoista ja bisneksestä. Kotoisin olen Pohjois-Pohjanmaalta pienestä kyläpahasesta nimeltä Merijärvi, mutta sydämeni on valloittanut nykyinen kotikaupunkini Kuopio.

Oli vuosi 2014, kun yritys nimeltään Call To Action näki päivänvalon. Näimme, että alueella oli tarve varteenotettavalle digitaalisen markkinoinnin toimistolle muuten perinteisempien mainostoimistojen kansoittamassa toimintaympäristössä. Samalla myös halusimme luoda itsellemme itsemme näköiset työpaikat. Tällä hetkellä toimin yrityksen toimitusjohtajana päävastuualueinani myynti, henkilöstö, talous ja kumppanit.

Digimarkkinoinnin lähitulevaisuus ja CTA

Ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut rajusti lyhyessä ajassa. Sosiaalinen media kasvattaa rooliaan markkinoinnin välineenä, hakukoneet määrittelevät uusasiakashankinnan onnistumisen, mobiili valtaa tilaa verkkokäyttäytymisessä ja henkilöbrändit kiinnostavat enemmän kuin itse yritykset. Rekrytoinnin puolella täysin samat trendit vahvistuvat.

Edellä mainitut ovat mielenkiintoisia ja suuria muutoksia, joihin Call To Action vastaa palvelutarjonnallaan sekä markkinointitoteutuksien, koulutuksen ja konsultoinnin merkeissä. Viemme palveluitamme entistä mitattavampaan muotoon ja otamme vastuun markkinoinnin tuloksista myynnin sekä rekrytoinnin ajurina.

Kaikki kasvuyritystä johtaneet tietävät, että vastuuta on enemmän kuin aikaa. Päätöksiä on pystyttävä tekemään nopeasti. Vastuuta on uskallettava paitsi ottaa mutta myös delegoida eteenpäin. Yrityksen kasvaessa neljästä hengestä yli 10 hengen markkinointitaloksi on monen asian muututtava.

Toimiston sisällä intohimoni on kehittää jokaisen tyypin osaamista ja pitää huolta siitä, että heillä on tarpeeksi mielekästä työtä sekä kaikki tarvittavat työkalut suoriutua kasvavien odotusten edessä. Vastavuoroisesti koen, että digitaalisesta markkinoinnista olen eniten oppinut juuri meidän omilta ihmisiltämme. Ilman heitä en olisi juuri mitään. Rakkaalla Googlella, sosiaalisella medialla ja lukemattomilla keskusteluilla on myös ollut oppimisessa iso rooli.

Toimitusjohtaja Aki Karkulahti vuonna 2025

Yrityksen kasvaessa ja työtehtävien siirtyessä tuotannosta ja myynnistä enemmän henkilöstön, kumppaneiden ja talouden pariin, uskon, että lähivuosina olen edelleen samassa roolissa, mutta johtamisvastuu on jakautunut eri tiimien päälliköille. Luultavasti työt myös vievät laajemmalle ympäri Suomea kuin tähän mennessä. Lähitulevaisuudessa käsittelemme myös entistä suurempia markkinointikokonaisuuksia sekä mahdollisesti omaa tuotepohjaista liiketoimintaa.

Tulevaisuutta ei tietenkään voi koskaan täysin ennustaa, mikä on välillä pelottavaakin. Pelko on kuitenkin tunne, jonka kanssa pitää pystyä elämään. Nopeat päätökset eivät sinänsä ole uusi juttu. Ne tulivat hyvin tutuiksi pokeriammattilaisuuteni aikana. Silloin myös ymmärsin ensimmäisen kerran datan ja analytiikan merkityksen strategioiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Itse koen, että tämä pätkä elämässäni oli yrittäjyyden ensiaskel ja opetti hyvin paljon itsestäni sekä omien päätösten merkityksestä pitkällä tähtäyksellä.

Haluan päivä päivältä oppia paremmaksi johtajaksi ja ymmärtää ihmisiä entistä paremmin. Loppujen lopuksi markkinointi on aina ihmisiin vaikuttamista. Toisaalta haluaisin oppia pysähtymään ja rauhoittumaan. Uskon, että tasapaino löytyy joku kaunis päivä.

Ihmiset, verkostot, kumppanit

Kyky ratkaista ongelmia on vahvuuteni. Minulla on palava halu auttaa ihmisiä. Ihmiset, heidän tarinansa ja liiketoimintansa lähtökohdat kiinnostavat minua äärettömän paljon. Haluan, että meidän asiakkaamme löytävät oman identiteettinsä, potentiaaliset asiakkaansa sekä oikeat tekijät ja ovat aidosti ylpeitä saavutuksistaan. Me suomalaiset kun emme osaa pitää ääntä itsestämme. Tarvitsemme siihen usein vetoapua.

Kilpailuhaluisena vanhana pokerihaina vihaan häviämistä ja varaudun ennalta mahdollisiin yllätyksiin mitä nurkan takana saattaakin vaania. Harva niistä pystyy minut oikeasti yllättämään. Verkostojen vaisto ja kumppanuudet ovat elintärkeitä modernin yrityksen onnistumiselle ja toiminkin sulavasti erilaisten ihmisten parissa ja löydän aina paikkani.

Jos haet uutta kotia yrityksesi digimarkkinoinnille, tarvitset digikumppania tai jos sinulla on taitoja, joille meillä voisi olla käyttöä, nakkaa rohkeasti viestiä.

Lue Akin blogeja