Älä heitä rahaa roskiin – rakenna uudelleenmarkkinointisi oikein

Uudelleenmarkkinointi eli remarketing on tehokas digitaalisen markkinoinnin työkalu. Sillä tarkoitetaan mainonnan kohdistamista jo aiemmin tuotteeseesi tai palveluusi tutustuneille henkilöille.

Uudelleenmarkkinointiyleisöt muodostetaan tavallisesti keräämällä tietoja nettisivujen kävijöistä ja jakamalla kävijät erilaisiin yleisöryhmiin. Eri mainostusalustoissa yleisöt kootaan eri työkaluilla. Facebookissa uudelleenmarkkinoinnissa hyödynnetään Facebook-pikselin kautta kerättyä tietoa. Vastaavasti Google Analyticsin tai Google Adsin työkalujen avulla kävijät saadaan mukaan Googlen uudelleenmarkkinointiyleisöihin.

Liikenteen määrästä riippuen uudelleenmarkkinointi voidaan suunnata koko kävijämassalle tai kohdennetusti eri ryhmille. Ryhmiin jaottelun tavoitteena on muodostaa yleisöjä, joille tuotteita voidaan markkinoida mahdollisimman tehokkaasti. Yleisimpiä jaotteluperusteita ovat asiakkaan sijainti myyntiputkessa, demografiset tiedot ja katsellut tuotteet.

uudelleenmarkkinointi call to action oy kuopio

Valitse uudelleenmarkkinointi -yleisösi tarkasti

Kohderyhmään tehokkaasti osuvat mainokset tuovat haluttuja tuloksia edullisemmin. Yleisön laatu vaikuttaa oleellisesti remarketing-kampanjoiden tuloksiin useasta syystä. Uudelleenmarkkinointi hyvin rakennetulle yleisölle on usein erittäin tehokasta, mutta sen sijaan kaikille kävijöille yleisesti kohdennetussa uudelleenmarkkinoinnissa on vaaransa.

Yleiset listat ovat alttiita keräämään huonoa yleisöä, joka ei todellisuudessa kuulu tuotteittesi kohderyhmään eikä välttämättä ole niistä edes kiinnostunut. Listalle voi myös eksyä henkilöitä, jotka ovat jo ostaneet tuotteesi eivätkä ole siitä toistaiseksi enää kiinnostuneita.

Usein ajatellaan, ettei huono yleisö klikkaa mainoksia. Mitä haittaa huonosta yleisöstä voisi siis muka olla, kun mainosten hinta määräytyy useimmiten klikkausten mukaan? Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Laskutusperusteet vaihtelevat eri alustoilla, mutta silti jokainen ylimääräinen mainoksen näyttökerta huonolaatuiselle yleisölle on rahan heittämistä kankkulan kaivoon.

Asetetuista tavoitteista riippuen Facebook-kampanjat voidaan laskuttaa esimerkiksi näyttökertojen perusteella tai klikkausten mukaan. Kaikissa tapauksissa jokainen mainoksen nähnyt henkilö syö budjettia. Tämä johtuu mainonnan laatupisteiden laskemisesta, mikä puolestaan on seurausta mainosten esittämisestä sellaiselle kohderyhmälle, joka kokee ne irrelevantteina.

Mainonta on tehokkaampaa ja edullisempaa korkeilla laatupisteillä. Mainonnan laatu- tai osuvuuspisteet määritetään eri tavoin eri alustoilla. Facebookissa osuvuuspisteisiin vaikuttaa oleellisesti käyttäjien positiivinen reagoiminen mainokseen eli käytännössä tykkäykset ja kommentit sekä mainosten klikkaukset. Kun yleisö on hyvin rakennettu, on myös mainosten klikkausprosentti (CTR%) todennäköisesti korkeampi kuin jos yleisössä olisi myös sivustolle eksynyttä “huonolaatuista ainesta”.

5 askelta laadukkaaseen uudelleenmarkkinointi-yleisöön

Rakentaaksesi laadukkaan yleisön uudelleenmarkkinointia varten tarkista, että nämä kohdat ovat kunnossa:

  1. Varmista, että Google Ads-mainonnan perusasiat ovat kunnossa
  2. Varmista, että Facebook-mainonnan perusasiat ovat kunnossa
  3. Poista yleisöstä asiakkaat, jotka ovat juuri ostaneet
  4. Lyhyt vierailuaika sivustolla
  5. Rakenna yleisöt myyntisuppilon mukaan

1. Varmista, että Google Ads -mainonnan perusasiat ovat kunnossa

Maksettu liikenne vie usein suurimman palan koko mainosbudjetista. Siksi uudelleenmarkkinointia ei kannata aloittaa ennen kuin mainonnan perusasiat ovat kunnossa. Ovatko hakusanamainonnassa käyttämäsi avainsanat oleellisia bisneksellesi? Yleisluontoiset hakusanat voivat olla edullisia ja kerätä paljon klikkejä, mutta samalla ne tuovat kävijöitä, jotka eivät ole kyllin tarkasti määriteltyjä uudelleenmarkkinoinnin kannalta. Silloin on todennäköistä, että suureen osaan liikenteestä ei kuulu potentiaalisia asiakkaita. Seuraa analytiikkaa ja päättele, onko liikenne laadukasta.

uudelleen markkinointi call to action oy kuopio

2.  Varmista, että Facebook-mainonnan perusasiat ovat kunnossa

Aimo pala maksetusta liikenteestä voi tulla myös Facebookin puolelta. Tälläkään alustalla uudelleenmarkkinointia ei kannata aloittaa ennen kuin kampanjat ovat tarkasti ja osuvasti kohdennetut. Huonosti kohdennettu tai epäselvästi esitetty mainonta tuo nettisivuillesi kävijöitä, joille markkinointia ei välttämättä myöhemmin haluta kohdistaa. Seuraa siis analytiikkaa ja työstä sosiaalisen median kampanjat sellaisiksi, että tiedät liikenteen olevan varmasti laadukasta.

3. Poista yleisöstä asiakkaat, jotka ovat juuri ostaneet

Kaikille kävijöille kohdistettu uudelleenmarkkinointi ei sulje automaattisesti pois juuri ostaneita kävijöitä. He eivät kuitenkaan ole välttämättä halukkaita ostamaan heti uudestaan. Älä turhaan ärsytä asiakkaita, jotka eivät todennäköisesti ole kohderyhmääsi sillä hetkellä. Heidät on syytä rajata pois sopivaksi ajaksi. Tämä voidaan toteuttaa uudelleenmarkkinointiyleisöä koskevilla säännöillä. Voimme määrittää ostaneet henkilöt poistumaan listalta esimerkiksi 30 päiväksi, jonka kuluttua he palaavat uudelleenmarkkinoinnin piiriin.

uudelleenmarkkinointi call to action oy kuopio

4. Lyhyt vierailuaika sivustolla

Laadultaan heikot kävijät voidaan suodattaa pois myös vierailuajan perusteella. Esimerkiksi vain muutaman sekunnin sivustollasi vierailleet henkilöt ovat todennäköisesti eksyneet paikalle vääristä syistä tai tulleet nopeasti toisiin ajatuksiin. Syystä tai toisesta he eivät viivy sivustolla pitkään. Määrittelemällä vierailuajan pituus heidät voidaan sulkea pois uudelleenmarkkinoinnin piiristä.

5. Rakenna yleisöt myyntisuppilon mukaan

Tehokas tapa rakentaa uudelleenmarkkinointikampanjat on lajitella yleisöt myyntisuppilossa etenemisen mukaan. Eri vaiheita suppilossa voi olla vaikka tietyllä tuotesivulla käynti,  referenssivideon katsominen ja ostoskoriin lisääminen. Rakentamalla uudelleenmarkkinointiyleisöjä näistä eri vaiheista on erittäin tehokasta. Tällä tavoin on mahdollista viestiä todella tarkasti tietynlaisille asiakkaille ja ohjata heitä eteenpäin putkessa.

uudelleenmarkkinointi ja myyntisuppilo

Näillä ohjeilla pääset alkuun ensimmäisten uudelleenmarkkinointiyleisöjen rakentamisessa. Tärkeintä on nähdä hieman vaivaa laadukkaiden yleisöjen luomiseen, jotta uudeleenmarkkinointiin käytetty raha ei valu tyhjiin. Ota yhteyttä ja rakennamme yhdessä yrityksellesi toimivat ja tehokkaat mainoskampanjat.

CTA:n asiantuntijat

Tilaa uutiskirje