Digitaalisen markkinoinnin ja myynnin konsultaatio Kuopiossa

Digitaalinen markkinointi, myynti, viestintä ja asiakaspalvelu sulautuvat tulevaisuudessa yhdeksi kokonaisuudeksi. Tässä muutoksessa tarvitaan sekä käytännön kokemusta että uusien teknologioiden jatkuvaa opettelua. Yksi hyvä konsultaatio saattaa auttaa tavoitteisiin pääsemiseksi.

Meillä CTA:lla on vuosien kokemus erilaisten digitaalisten myynti- ja markkinointitoimintojen toteuttamisesta. Viimeiset vuodet olemme olleet tahoillamme helpottamassa asiakkaidemme arkea ja auttamassa heitä saavuttamaan tavoitteensa digitaalisilla ratkaisuilla. Viikoittain ratkomme ongelmia, jotka ovat aiheutuneet jonkin kolmannen osapuolen toimista. Nyt haluamme tuoda kaiken käytännön osaamisemme asiakkaidemme käyttöön uuden konsulttiliiketoimintomme myötä. Sinun ei enää tarvitse tehdä samoja virheitä kuin kaikki muut.

Call to Action on kahden ja puolen vuoden aikana kouluttanut satoja kuopiolaisia ja pohjoissavolaisia yrityksiä ja yhteisöjä digitaalisen markkinoinnin ja myynnin saloihin. Näissä koulutuksissa esiin nousee aina yksi perustarve:

“Asiakkaamme tarvitsevat konkreettisia digitaalisia ratkaisuja asiantuntevilta osaajilta, jotka myös pystyvät suunnittelemaan ja määrittelemään prosessin sekä viemään tarvittaessa koko projektin maaliin.”

calltoaction digitaalinen markkinointi koulutukset

Markkinoinnin strateginen suunnittelu ja konsultaatio

Mielestämme digitaalinen markkinointi on koko ajan tärkeämmäksi tuleva asiantuntijatoiminto, jonka osaaminen syntyy ainoastaan päivittäisistä asiakaskontakteista, jatkuvasta uuden oppimisesta sekä käytännön tekemisestä ei niinkään muiden blogien lukemisesta. Se tarvitsee ymmärrystä markkinoinnin prosesseista ja erilaisista järjestelmistä. Lisäksi olemme havainneet että koodaustaidosta ja hyvistä sisältöideoista on aina huutava pula.

Konsulttimme suunnittelevat houkuttelevat verkkosivut ja sisältöstrategiat, automatisoivat markkinoinnin sekä toteuttavat CRM-integraatioita ja inbound-markkinointikampanjoita. Lisäksi hakukoneoptimoinnin ja sosiaalisen median asiantuntijat auttavat saavuttamaan onnistumisia suoraan verkosta. Teemme mielellämme myös huomiota herättäviä sisältömarkkinointikampanjoita, joista asiakkaillemme on suoraa hyötyä parempien liidien ja sitä kautta lisääntyneen myynnin kautta.

“Kuopion alueen yritykset tarvitsevat osaavia digikonsultteja kasvun tukemiseen”

Liiketoimintamme peruspilari on edelleen määrätietoinen käytännön tekeminen asiakkaidemme digitaalisen markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä. Emme aio lopettaa sitä koskaan, koska silloin tekemiseltä katoaa terä. Jatkamme myös suosittuja työpajojamme joissa teemme töitä asiakkaidemme kanssa.

Eroamme muista konsulteista siinä suhteessa, että teemme päivittäin asioita, joita menestyvä liiketoiminta tarvitsee. Me kerromme sinulle mitä sinun pitäisi tehdä. Säästät aikaa ja rahaa ja saat haluamasi ratkaisuja. Ota yhteyttä niin pääset vaivattomasti digitaaliselle kiertoradalle. 

Tilaa uutiskirje