Sain Business Finlandin tuen – mitä seuraavaksi?

Korona tuli ja sekoitti pakan. Keinoja yritysten auttamiseksi on yritetty löytää nopeasti. Kulkutaudista kärsivien yritysten tueksi on tarjoiltu Business Finlandin kehittämistukea. Nimensä mukaisesti yrityksen pitää sen turvin kehittää ja jalostaa liiketoimintaansa. Kassan pelastamiseen sitä ei ole tarkoitettu.

Keskellä kriisiä toiminnan kehittäminen kysyy näkemystä ja kylmiä hermoja. Mutta toisaalta pakko voi tuoda liiketoimintaan ennennäkemätöntä puhtia, kun asiat pitää osata nähdä uudella tavalla. Se ei ole helppoa, mutta Business Finlandin rahoituksen avulla nyt kuitenkin mahdollista.

Tuella voi saada aikaan konkreettisia parannuksia

Business Finlandin rahoitus on tarkoitettu nimenomaan jonkin uuden kehittämiseen. Voit esimerkiksi suunnitella ja kehittää verkkokaupan ja digitaalisen liiketoimintamallin, rakentaa markkinointisuunnitelman tai tehdä minkä tahansa muunkin uuden toimenpiteen, “jonka yritys kokee tarpeelliseksi tässä tilanteessa”.

Päivittäistä toimintaa tuella ei voi pyörittää, ei paikata kassaa, kuitata palkkakuluja eikä käyttää investointeihin. Yksinkertaisesti tukea ei voi käyttää tuottavaan työhön.

Business Finlandin tuki kannattaa ajatella keinona auttaa liiketoimintaa jatkumaan koronan jälkeenkin. Kriisit nimittäin paitsi paljastavat heikkoudet myös tarjoavat mahdollisuuden tunnistaa vahvuudet – ne asiat, joita tulevaisuuden vuoksi kannattaa kehittää.

Koronan jälkeinen maailma voi olla varsin erilainen. Ihmiset käyvät parhaillaan laajempaa arvokeskustelua, joka koskee osin myös kuluttamista. Tällä hetkellä voi pitää lähes varmana, että jatkossa ihmiset ostavat itselleen tarpeelliset ja merkitykselliset palvelut yhä harkitummin ja yhä useammin verkosta. Samalla tavalla harkiten yrityksetkin tulevat suhtautumaan uusiin hankintoihin ja investointeihin.

Ulkoista se mitä pystyt

Kriisiaikana on ehdottoman tärkeää varmistaa tekevänsä itse oikeita asioita ja keskittyä ydinosaamiseen. Muun voi surutta karsia. Markkinointia ei kuitenkaan voi laiminlyödä kriisinkään aikana. Markkinointi auttaa asiakastasi ymmärtämään, miksi juuri sinulla on luotettavin ratkaisu hänen ongelmaansa. Kun tämä sanoma menee perille, taantuma voi taittua edes vähän helpommin.

Jos et ole erikoistunut verkkokauppojen kehittämiseen, uusia palveluita ja tuotteita avaavien sisältöjen kirjoittamiseen tai kokonaisvaltaiseen markkinointisuunnitteluun, apua kannattaa pyytää meiltä.

Osaava markkinoinnin kumppani tietää, miten asiakkaan voi saada ostamaan juuri sinun tuotteesi tai palvelusi. Se tapahtuu huolellisesti tehdyn markkinointisuunnitelman ja koemarkkinoinnin avulla.

Sparraa kehittämishankettasi markkinointitoimistolla

Korona on vaikuttanut myös Call To Actioniin. Sen takia jouduimme esimerkiksi siirtämään #SYNTY -bisnestapahtumaa. Mekin haimme Business Finlandin tukea ja saimme sen. Rahoituksella varmistamme, että #SYNTY tulee jatkossakin olemaan yksi Suomen inspiroivimmista bisnestapahtumista ja että rakentamamme verkostot eivät häviä.

Rahoituspäätöksen jälkeen meidänkin on pitänyt arvioida omaa sisäistä kehittämisosaamistamme. Tulemmekin käyttämään toiminnan kehittämisessä myös ulkopuolisia toimijoita, jotka paikkaavat meidän puutteitamme ja varmistavat, että kehitystyö onnistuu.

Omaa kehitysprojektia pitää siis arvioida kriittisesti ja punnita, mitä oma osaaminen mahdollistaa tehdä itse ja mitä olisi viisaampaa ostaa ulkopuoliselta asiantuntijalta.

Soita minulle, jos haluat sparrata kehityshankettasi ja saada sen toteutuksesta markkinoinnin ammattilaisen näkemyksen. Jos et ole saanut rahoitusta, Sami Lappi voi auttaa sinua ihan ilmaiseksi.

Sami Lappi
Myyntipäällikkö
0400 219 735
[email protected]
LinkedIn

Aki Karkulahti
Toimitusjohtaja
0408329176
[email protected]

Tilaa uutiskirje