Me teemme digimarkkinointia. Mitä sinä teet?

Viime vuosina on tullut tutustuttua lukuisiin uusiin ihmisiin ja yrityksiin. Täytyy sanoa, että päällimmäinen ajatus on miten vähän me kerromme itsestämme verkossa. Me suomalaiset olemme aina niin vaatimattomia. Haluankin kannustaa ihmisiä ja yrityksiä kertomaan rohkeammin omasta osaamisestaan. Annas kun kerron, mitä me osaamme ja mistä me ponnistamme.

calltoaction aki karkulahti digitoimisto kuopio
Aki Karkulahti – Toimitusjohtaja, Call To Action Oy

Miten digimarkkinoinnin toimisto Call To Action syntyi?

Kaikki alkoi syksyllä 2014, kun minä, Petteri, Timo ja Sampsa yksinkertaisesti päätimme perustaa oman digitaalisen markkinoinnin firmamme. Ajattelimme, että tehdään sitten itse kun muut eivät kerran tee. Näimme, että digitaalisen markkinoinnin toimistolle oli Kuopiossa selvästi tarvetta ja kysyntää. Tämän käsityksen ovat nämä kaksi nopeasti ohi vilahtanutta vuotta vahvistaneet. Matkan varrelle on mahtunut kymmeniä asiakkaita, tuhansia eri sisältöjä, lukematon määrä työkaluja, pitkiä päiviä ja monia erinomaisia keskusteluja. Olen oppinut äärimmäisen paljon liiketoiminnasta, asiakkaista, markkinoinnista ja myös itsestäni. Tästä kaikesta kiitos kuuluu meidän tiimillemme ja asiakkaillemme.

Tyytyväiset asiakkaat takaavat jatkuvuuden, ja jatkuvuus kannattavan liiketoiminnan. Haluamme tehdä asioita entistä paremmin ja uudella tavalla. Tänäänkin toimistossa kaikuneet sanat siitä, miten tällä alalla oppimisen pitää olla jatkuvaa ja jokapäiväistä, kertovat juuri sellaisesta oikeasta asenteesta ja draivista, jota digitaalinen markkinointi vaatii. Jatkuva kehitys on ainoa tapa onnistua.

Tavoitteet korkealla

Call To Action on yrityksenä nyt niin sanotusti uhmaiässä. Sen verran uhmakkaita olemmekin, että viime vuoden tapaan on liikevaihdon kasvun tavoitteeksi asetettu täydet sata prosenttia. Alkuvuosi on liiketoiminnan suhteen käynnistynyt erittäin onnistuneesti. Olemme alkaneet hyödyntää verkostojamme aiempaa laajemmin, sillä tarvitsemme entistä enemmän uusia näkemyksiä ja uudenlaista ammattitaitoa. Oma jengimmekin on viime vuoden aikana kasvanut kahdella loistotyypillä, Jukalla ja Pialla. Uusia talentteja etsimme jatkuvasti – siten pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen palvelun asiakkaillemme.

Mitä me sitten teemme?

Yksinkertaisesti sanottuna parannamme asiakkaidemme löydettävyyttä verkossa. Vaikutamme löydettävyyteen ostoprosessissa (hakukoneet), kasvatamme haluttuja yhteydenottoja (kotisivut), sitoutamme asiakkaan oman heimon (sosiaalinen media) ja tavoitamme ihmiset tehokkaasti tärkeiden kampanjoiden aikana (verkkomainonta). Tämä yhdistelmä on osoittautunut toimivimmaksi konseptiksi sekä lyhyen että pitkän ajan tavoitteiden saavuttamiseen asiakkaidemme kanssa.

Tarjoamme yrityksille pääsääntöisesti neljänlaisia palveluita:

  1. Sisältöstrategia-työpaja, jossa luomme asiakkaalle toimivan mallin löytyä ja erottautua verkosta.
  2. Digitaalisen markkinoinnin tiimi – suunnittelemme asiakkaan tarpeisiin soveltuvan paketin, joka tavallisesti pitää sisällään hakukoneoptimoinnin, sosiaalisen median hallinnan, sisällöntuotannon ja mediaostamisen. Kaikkien toimenpiteiden vaikuttavuus todennetaan mittaamisella ja raportoinnilla.
  3. Koulutukset ja konsultaatiot – jatkamme YOM-hankkeen kouluttajana digitaalisen markkinoinnin saralla myös tänä vuonna. Lisäksi konsultoimme asiakkaitamme verkkovaikuttamisen, sisältömarkkinoinnin ja analytiikan eri osa-alueilla.
  4. Kohdennetut mainokset – Googlen ja Facebookin tehokkaat kohdennettavat mainokset antavat tällä hetkellä parhaan vastineen mainosbudjeteille.

Ydinosaamisemme on digitaalisen markkinoinnin tiimissä

Tulevaisuudessa tulemme keskittymään entistä enemmän digitaalisen markkinoinnin tiimin palveluihin. Haluamme edistää yritysten omien medioiden syntyä ja varmistaa niiden jatkuvan kehityksen. Tähän tiimi antaa selvästi parhaat lähtökohdat. Emme ole enää muiden mediatoimijoiden armoilla vaan voimme olla itse oma mediamme.

Nykypäivänä tehokas verkkovaikuttaminen on monen muuttujan yhtälö. Laaja strateginen markkinointi on oltava hallinnoitavissa ja ennen kaikkea mitattavissa, ja hyviä sisältöjä on pystyttävä hyödyntämään maksimaalisesti. Nämä ovat mielestäni menestyvän yrityksen tärkeimpiä markkinointitoimenpiteitä. Markkinoinnin täytyy tuottaa enemmän rahaa kuin se kuluttaa myös vuonna 2017. Yritysten keskeinen tarve on lisätä kosketuspisteitä verkossa mutta myös pystyä arvottamaan niiden tuoma hyöty.

calltoaction digitoimisto aki karkulahti kauppakatu kuopio

Vaaleanpunainen kivitalo tarjoaa kahvia ja hyviä neuvoja

Yhdessä Kuopion vanhimmista kivitaloista tulee tänä vuonna käymään siis entistä kovempi kuhina. Vetämämme koulutukset, työpajat ja strategiapalaverit ovat kuluneina vuosina tehneet toimistotilamme tutuiksi monille. Poikkeuksetta jo pelkkä miljöö on saanut ihmiset inspiroitumaan. Katto on korkealla ja seinät leveällä, mutta tunnelma on kuin olohuoneessa.

Lopuksi vielä kaikista tärkein asia. Muistathan, että silloin kun tunnet, etteivät aika ja resurssit riitä toteuttamaan tehokasta digitaalista markkinointia, vaaleanpunaisen kivitalon väki auttaa kaikin voimin.

Tilaa uutiskirje