Markkinoinnin strategisti Call To Actionin digitaalisen markkinoinnin tiimiin

Haku tähän paikkaan on päättynyt.

Call To Action hakee markkinoinnin strategistia vakituiseen työsuhteeseen. Työ tehdään korona-aikana enimmäkseen etänä, mutta tilanteen parantuessa kokoonnumme porukalla uudelle toimistollemme Kuopioon. Etätyöt ovat kiinteä osa työkulttuuriamme ja strategistin työtä voi tehdä tarvittaessa täysin etänä.

Timo Jakolan luotsaama digitaalisen markkinoinnin tiimi on CTA:n keihäänkärki ja vakuuttanut asiakkaat tuloksillaan. Mitattavan digimarkkinoinnin toteutuksen ja sen strategisen suunnitteluosaamisen tarve yrityksissä on kasvanut.

“Asiakasmäärämme on kasvanut ja Timon tiimi tarvitsee kokenutta markkinoinnin strategistia. Olemme kehittäneet toimintaamme kohti pitkäaikaisia markkinoinnin kumppanuuksia ja tulokset ovat olleet erinomaisia. Yritykset ymmärtävät pitkäjänteisen ja kunnolla suunnittelun ja toteutetun markkinoinnin hyödyt, joita korona-aika on korostanut”, CTA:n toimari Aki Karkulahti kiteyttää.

Jakolan lisäksi tiimiin kuuluvat digimarkkinoinnin asiantuntija Pia Komulainen sekä työnsä juuri aloittanut graafikko Hanna Sorsa. Call To Action on siis kasvussa, ja markkinoinnin strategistin lisäksi rekrytoimme myös WordPress-devaajan Jani Aution vetämään projektitiimiin.

Mitä pitää osata?

Timo Jakolan sydän sykkii Googlen tuomille liiketoimintamahdollisuuksille. Asiakkaat hän pitää turvallisessa otteessaan strategisella osaamisella ja rauhallisella kommunikaatiolla.

“Kumppaneiden määrä kasvaa jatkuvasti, mutta haluan itse keskittyä Googlen maailmaan enkä kadota pelkästään strategiselle tasolle. Sinulta pitää löytyä ainakin viiden vuoden osaaminen markkinointistrategioiden laatimisesta ja käyttöönotosta, mutta samalla sinulta pitää löytyä ainakin yksi vahva osaaminen ja intohimon kohde käytännön tekemisen tasolta”, Jakola kertoo.

Timo Jakola Call To Action Oy
Tutustu Timoon täältä.

Käytännön osaaminen voi löytyä esimerkiksi markkinoinnin automaatiosta, copywritingista tai markkinoinnin analytiikasta. Tehtävää voi suorittaa myös digimarkkinoinnin moniosaaja joka on esimerkiksi hoitanut vastaavanlaisia kokonaisuuksia yrityksessä inhouse-osaajana.

“Vain itse tekemällä voi pysyä mukana markkinoinnin kehityksessä ja siten pystyä vetämään työpajoja sekä rakentamaan digimarkkinoinnin strategioita ja aikataulutettuja suunnitelmia asiakkaille. Nyt ei haeta kuuntelijaa ja kirjaajaa joka siirtää tuotantoon asiakkailta keräämät tiedot, vaan edellytämme osaamiseen ja kokemukseen perustuvaa ideointia, näkemystä ja rohkeutta”, toimari Karkulahti kiteyttää.

Nyt haettava strategisti hallinnoi itsenäisesti omia asiakkuuksiaan ja ohjaa suunnitelman mukaisesti niiden alaisia oman talon asiantuntijatiimejä, jotka toteuttavat asiakaskokonaisuutta. Tietysti Jakola, Karkulahti ja myynti toimivat tukipilareina.

“Strategistin pääominaisuuksia ovat kuuntelu, kokonaisuuksien ymmärtäminen ja johtaminen ja ennen kaikkea ihmisläheinen, avoin ja selkokielinen kommunikaatiotaito. Osaat olla asiakkaiden, muiden kumppaneiden ja meidän asiantuntijoiden keskellä kehittämässä ja ohjaamassa asiakkaan markkinointia”, Jakola tiivistää.

Soveltuvaa koulutusta tärkeämpää on se, että olet ollut johtamassa jatkuvaa markkinointia. Kielitaitovaatimukset ovat suomi ja englanti. Eduksi katsotaan Googlen eri palveluiden sertifikaatit (mm. Analytics ja Ads). Kerro myös muista sertifikaateistasi ja suorituksistasi.

“Toivon, että avaat kokemuksiasi markkinoinnin eri työkalujen käytöstä. Haluan tietää millaista työkalupakkia käytät arjessasi jatkuvasti ja mitkä työkalut ovat erityisen hyvin hanskassa”, Jakola kertoo.

Mitä sinä saat?

Markkinoinnin strategisti saa tietysti mukavat työkaverit, mutta heidän lisäkseen myös ihan hyvän palkan alkaen 3250 €/kk, joustavan työajan, sopivat työvälineet myös etätoimistolle, laajennetun työterveyshuollon, yhteistä tekemistä ja syöminkejä tiimin kanssa, mahdollisuuden kehittää itseään ja oppia yhdessä, urheilu- ja kulttuuriseteleitä ja mitä muuta nyt keksitäänkään. Koeaika on tavalliset kuusi kuukautta.

CTA:n toimintaa ohjaa sprinttimalli. Kahden viikon mittaiset hyvin suunnitellut kokonaisuudet määrittävät luovat raamit työnteolle mutta tekevät sen näkyväksi myös asiakkaille. CTA:lla kun rakastetaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä – eihän sitä muuten opi ja kehity!

Paljasta meille intohimosi!

Ennen hakemuksen lähettämistä tutustu huolellisesti Call To Actionin palveluihin ja referensseihin. Soita toimitusjohtaja Karkulahdelle ja kerro miksi haluat tulla tiimiin töihin.

“Olet etsimämme osaaja, jos sinulla on kokemusta, osaamista ja näkemystä niin paljon että pystyt asiakkaan kanssa linjaamaan ne toiminnot joita tarvitaan että asiakkaan liiketoiminta saadaan tavoitteen mukaiseen kasvuun. Olet strategisti, kommunikoija ja osaat ohjata luovaa tiimiä kohti tavoitteita”, Karkulahti kiteyttää.

call to action oy toimitusjohtaja aki karkulahti

Aki antaa lisätietoja strategistin paikasta puhelimitse:

  • 7.5. klo 12-14
  • 12.5. klo 13-17
  • 19.5. klo 13-17

Akin tavoitat numerosta 040 832 9176.

Hae Markkinointitoimisto Call To Actionin markkinoinnin strategistin vakituista ja innostavaa paikkaa 24.5. klo 12 mennessä. Oikea ihminen aloittaa työnsä joko ennen kesää tai heti elokuun alussa. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen [email protected].

“Kerro kokemuksistasi ja avaa jokin toteuttamasi case kaikkine vaiheineen suunnittelusta toteutukseen ja tuloksiin. Tietenkään asiakkaan dataa ei tarvitse paljastaa, mutta haluan kuulla esimerkkejä. Muista myös kertoa omasta intohimostasi jotain digimarkkinoinnin osa-aluetta kohtaan. Parhaat hakijat haastattelemme koko tiimin voimin”, Timo Jakola sanoo.

Avaa keskustelu
Tarvitsetko apua?
Moro! Kuinka voimme auttaa?