Leirinuotiosta rovioksi

Alussa oli tarina

Tarinat ovat erottamaton osa kulttuuriamme ja yhteiskuntaa. Elokuvat, kirjat, musiikki, uutiset, uskonnot, arkkitehtuuri ja maalaukset ovat kaikki tarinoita. Ne ovat erottamaton osa elämäämme. Tarinat määrittelevät arvojamme, intohimojamme ja unelmiamme, mutta myös ennakkoluulojamme ja pelkojamme. Haluatko tietää, miten kaikki joskus alkoi?

Hyvää tarinankertojaa arvostettiin suuresti. Hän löysi helposti yleisönsä, joka oli valmis imemään jokaisen kiinnostavan kohdan hänen tarinoistaan. Näitä tarinoita kuulijat sitten kertoivat edelleen jopa maasta toiseen. Tarinat matkustivat heidän kanssaan, muuttuen ja jalostuen. Kun ihmiset palasivat kotiin, toivat he mukaan kiinnostavia uusia tarinoita mitä eriskummallisimmista maista ja tapahtumista. Osa perustui tosiasioihin, osa ei.

Digitaalinen leirinuotio ja tarinan voimaTarinankerronnan historia paljastaa, että tarinoita oli monenlaisia. Oli myyttejä, legendoja, satuja, veijaritarinoista, eläinsatuja, kummitusjuttuja, sankaritarinoita ja eeppisiä seikkailuja. Parhaita tarinoita kerrottiin uudelleen ja uudelleen, koska ne muistettiin ja niistä pidettiin. Niistä syntyi perimätietoa. Parhaat tarinat kantoivat mukanaaan varhaisten ihmisten viisaudet ja tieto-taidot. Oli muun muassa tarinoita, jotka selittivät tärkeitä, mutta alkuihmisille hämmentäviä tapahtumia ja onnettomuuksia kuten tulipaloja, myrskyjä, tulvia, nousuvettä ja salamointia.

Monet psykologit, historioitsijat ja inbound-markkinoijat ovat vakuuttuneita siitä, että tarinankerronta on yksi niistä asioista, jotka määrittelevät meidät ja sitovat meidät ihmiskuntaan. On myös esitetty teorioita, että ihmiset olisivat ainoa eläinlaji, joka pystyy luomaan ja kertomaan tarinoita.

Hyvä tarina on tärkeämpi kuin koskaan tässä valtavassa informaatiotulvassa missä elämme

Digitaalisuus ja verkko ei ole muuttanut janoamme kuulla ja jakaa tarinoita edelleen. Mielestämme hyvä tarina on tärkeämpi kuin koskaan valtavassa informaatiotulvassa, jossa elämme. Hyvä tarina erottuu edelleen edukseen kaikesta datasta, jota päivän aikana käsittelemme.

Jos entisajan tarinankertoja istui leirinuotiolle kertomaan tarinaansa, voit sinä tehdä samoin. Leirinuotiosi piiri vain on lähes rajaton, ja jokainen tarinasi jakaja lisää puuta kasvavaan nuotioosi. Näin nuotio muuttuu kokoksi ja tavoittaa päivä päivältä suurempia yleisöjä.

Tarina on tehty kerrottavaksi. Sytytä oma digitaalinen leirinuotiosi. Rakenna oma tarinasi. Kerro se hyvin. Lyö rumpua, ja sinua kuunnellaan.

 

Tilaa uutiskirje