Motocrossia ja kokonaisuuksien hallintaa

Paremmin tekemisestä hyötyvät kaikki

Sain Commodore 64:n lahjaksi vuonna 1985. Sen kanssa opettelin lukemaan, kirjoittamaan ja koodaamaan samaan aikaan. Haaveilin arkkitehdin urasta, mutta 90-luvun lama ja sen värittämä opinto-ohjaus viitoittivat tieni kohti erilaista arkkitehtuuria. Kokeilin opintoja Tekussa, mutta paikkani opiskelijana löysin lopulta silloisen Kuopion yliopiston tietojenkäsittelyn laitokselta. Sieltä sain myös avaimet kokonaisuuksien rakentamiseen ja hallintaan.

Parhaat oppini sain professori Jarmo Ahoselta: Kun projektit tehdään paremmin, hyötyvät sekä asiakkaat että työntekijät. Hyvin vedetyt hankkeet niin tuovat kuin säästävät rahaa. Siksi keskityn parantamaan ja tehostamaan tapoja tehdä työtä. Se on minun arkkitehtuuriani, jossa laajoista visioista ja kokonaisuuksista päästään selkeiden askelien kautta hyvään tulokseen.

Yrittäjän elämästä moottoripyörän selkään

Lapsuudessa Kiuruveden metsät tulivat minulle tutuksi. Sittemmin pohjoissavolaiset metsämaisemat ovat vaihtuneet vaelluksiksi Lapin erämaissa. Moottoripyöräily sekä maanteillä että motocrossradoilla on minulle myös erittäin tärkeää. Ensi kesänä aion suunnata motskarini Pohjois-Norjaan.

janin harrastuksiin lukeutuu moottoripyorailyn lisaksi vaeltaminen.
Janin harrastuksiin lukeutuu moottoripyöräilyn lisäksi vaeltaminen.

Matkan varrella olen toiminut it-alalla yrittäjänä, rakentanut ja digitalisoinut prosesseja ja työnohjausta, tehnyt verkkosivuja, verkkokauppoja ja toiminut järjestelmäsuunnittelijana lääkealan firmassa. Kaikissa näissä tehtävissä olen suunnitellut ja vetänyt asiakasprojekteja. Työstä mielenkiintoisen tekee se, että jokainen asiakas ja jokainen projekti on erilainen. Onnistuneen projektin kulmakiviä ovat hyvä suunnittelu, reflektiivisyys sekä avoin ja rehellinen kommunikointi.

Nyt nelikymppisenä tiedän mitä osaan ja mitä en. Projektipäällikkö on surkea jos hän pyrkii tekemään kaiken itse. Meillä on Call To Actionilla hyvä ja osaava tiimi jonka toimintaa ohjaan. Pystyn rakentamaan toimivan ja selkeän projektin asiakkaiden tarpeisiin.

Tiimityön lisäksi projektipäällikön työni kytkeytyy mukavasti myös meidän toimari Akin ja myyntipäällikkö Samin kanssa tehtäväämme auttaa asiakkaitamme. Soittele minulle jos haluat esimerkiksi hyvin suunnitellun verkkosivuprojektin.

Jani Autio
projektipäällikkö
045 886 0438
[email protected]


Avaa keskustelu
Tarvitsetko apua?
Moro! Kuinka voimme auttaa?