Adwords-mainonta tuotti tuloksia Econostolle

adwords kampanja tuotti tulosta

Google Adwords -mainos tarkoittaa hakusanamarkkinointia Googlen hakutulossivun mainospaikalla. Hakusanamainoksesi näkyy niillä hakusanoilla, joilla asiakkaasi etsivät tietoa tuotteestasi tai palvelustasi.

Parempia tuloksia AdWordsilla

Tavoitteenamme oli saada Google Adwords- mainontaan käytetyt investoinnit tuottamaan paremmin. Lähtötilanteessa Econoston AdWords-tilin aktiiviset mainokset olivat pyörineet tehottomasti jo jonkin aikaa. Tästä syystä tiettyjen avainsanojen hintatarjoukset olivat pudonneet kilpailusta. Tilin uudistaminen tapahtui muutenkin kreivin aikaan sillä AdWords oli muuttamassa tekstimainoksiaan uudenlaisiksi. Ensimmäiseksi korjasimme toimimattoman Google Analytics -analytiikkatyökalun, jotta sivuston toiminta ja vierailijoiden käyttäytyminen olisivat tarkemmin seurattavissa. Samalla loimme käyttöön Google Search Console -tilin. Tämän tilin avulla esimerkiksi orgaanisten hakutermien sivustolle tuoman liikenteen analysoiminen on helpompaa. Search Console ilmoittaa myös sivuston mahdollisista virheistä sekä kertoo sivustolle osoitettujen linkkien määrän (ns. backlinkit).

Pähkinänkuoressa: Search Console auttaa Googlea indeksoimaan sivuston paremmin hakutuloksiin, kunhan vain sisältö ilmentää mahdollisimman tarkasti sivuston aihepiiriä

Paremmat hakukonetulokset ja Adwords-laatupisteet

Econoston verkkosivusto on visuaaliselta ilmeeltään erittäin hyvin toteutettu. Kuitenkin tuotesivun haitari oli hakukoneen näkökulmasta ongelmallinen. Hakukoneen näkökulmasta parempi ratkaisu oli luoda jokaiselle tuotteelle oma sivunsa. Tekemämme PPC (pay-per-click) mainosten tuottama liikenne ajetaan suoraan uusille tuotesivuille. Hakukonetuloksia saadaan myös uusien tuotesivujen ansiosta tarkemmille aihepiireille, joita ostava asiakas etsii (esim. istukkaventtiili, nestepinnanosoitin). Näillä tavoilla tuotamme huomattavasti paremman relevanssin kutakin tuotetta hakukoneesta hakevalle. Hakutulokset paranevat, ja AdWords -laatupisteet nousevat.

Näillä ensimmäisillä toimenpiteillä olemme pystyneet suhteellisen nopeasti parantamaan CTR- %:a sekä vähentämään huomattavasti klikkausten keskimääräisiä kustannuksia. CTR eli Click-through-rate  on vapaasti suomennettuna klikkaussuhde. Se on laadullinen tapa mitata verkkomainonnan toimivuutta. CTR-arvo kertoo, kuinka moni mainoksen nähneistä on itse asiassa klikannut sitä. Jos mainoksesi esimerkiksi näytetään 1000 kertaa ja sitä klikataan 10 kertaa, CTR-arvo on 1 %. AdWordsin tiedetään arvottavan mainostilejä niiden historiaan peilaten joten voimme odottaa tulosten paranevan ajan myötä.

Laskeutumissivut tuotteille

Yhteen tuotteeseen keskittyvä laskeutumissivu eli landing page on hyvä tapa pitää relevanssi hakuun mahdollisimman hyvänä. Loimme jokaiselle tuotteelle laskeutumissivun, jolle liikennettä ajetaan hakukonemainonnalla.

Hakusana → Hakutulos tai hakukonemainos → Laskeutumissivu (→ Yhteydenotto (liidi))

Sivuston laskeutumissivujen luomisessa tavoitteena oli saada mieluummin yhteydenottoja kun sivuston selaajia. Tätä pyrimme edistämään riisutulla ylänavigaatiovalikolla. Laskeutumissivun fokus onkin aina keskitetty yhden tuotteen tietoihin. Vierailijalla on kuitenkin mahdollisuus siirtyä kaikkiin tuotteisiin/muihin tuotteisiin Katso myös -osiosta. Näillä toimilla tavoitteenamme on nostaa mainosten laatupisteitä paremmaksi. Laajemmalla yhteistyöllä saamme luotua myynninohjausta myös eteenpäin lisäämällä konversiomittausta sivustolle.

Oletko sinäkin kiinnostunut parantamaan sivustosi löydettävyyttä tehokkaalla Adwords-markkinoinnilla? Ota rohkeasti yhteyttä.

 


Econoston google adwords“Google Adwords tilimme oli pitkään ollut tehoton ja vanhentunut. Uudistimme mainostoimiston avulla kotisivumme ja halusimme heti sen jälkeen laittaa kuntoon Adwords-tilimme, jotta saisimme lisää liikennettä ja sitä myötä lisää yhteydenottoja sivujemme kautta. Call to Action toteutti meille Adwords- projektin, minkä myötä olemme saaneet lisää tehoa ja vastinetta sijoitetulle rahalle. Call to Actionin kanssa on miellyttävää toimia: he ovat joustavia ja aidosti innostuneita asiastaan”.

– Tanja Lehto, Econosto Oy

Econosto Oy on monipuolinen venttiilitalo, jolta löytyy erikoisosaamista varolaitteiden ja toimilaitteiden säädöstä sekä tuotekokonaisuuksien koostamisesta. Econosto toimittaa tuotevalikoimaansa asiakkailleen Suomessa ja ympäri maailmaa. Laadun varmistavat pitkä kokemus alalta sekä laatusertifikaatit. Palvelua löytyy suomeksi, englanniksi ja venäjäksi mutta toimipaikka löytyy Kuopiosta.


Call To Action
Call To Action

Jätä kommentti